torstai 5. helmikuuta 2015

Rieska


Helppo taikina, jota ei alusteta. Nostatuskin tehdään vain kerran ja vain 15 minuuttia.



















Kokeiluvaiheessa teen vain yhden leivän. Useinmiten reseptit on kahdelle leivälle. Täytyy vain puolittaa reseptin aineosaset. Kannattaa kirjoittaa ne mustilapulle koska suoraan reseptistä luettuna on aina se vaara että nappaakin jonkun aineksen kaksinkertaisena ja silloinhan leipä ei tule onnistumaan. Useinmiten tämän kuitenkin huomaa heti, koska ainakin jauhojen kohdalla näkyy heti, ettei suhteet ole oikein.

Resepti yhdelle leivälle

3,5 dl vettä (noin 41 C astetta)
1 tl suolaa
1/2 tl sokeria
1,5 dl kaurahiutaleita
1 ps kuivahiivaa
n. 5,5 dl vehnäjauhoja

Taikinan voi hyvin sekoittaa kauhalla tai pienilllä kierroksilla koneella ja silloinkin niin vähän aikaa kuin mahdollista. Se on valmis silloin kun se juuri ja juuri irtoaa taikinakulhon reunoilta. Älä kuitenkaan siis vaivaa taikinaa. Kohota 15 minuuttia vedottomassa paikassa.



















Itse panen muovipussin kulhon päälle ja vien sen kerrostalon saunan lauteelle. Ei kuitenkaan lämmitettyyn saunaan. Vartin kuluttua taikina on paisunut ainakin kaksinkertaiseksi.

Kaada taikina jauhotetulle tasolle.  Voit joutua auttamaan kädellä tai lastalla kaapimalla kaikki taikina ulos. Jauhoa pitää tarttua taikinan pintaa kauttaaltaan niin että sitä pystyy käsitelemään. Siis taikina saa olla melko löysä mutta ei liian, koska silloin se vain leviää uunissa. Muodosta pyöreä pallomainen rieska ja aseta se uunipellille.

Toista nostatusta siis ei ole.

Laita leipä kylmään uuniin, säädä uuni 250 asteeseen ja anna paistua 30-45 minuuttia. Varo ettet paista liian kauan, koska silloin kuori tulee liian kovaksi. Valmis leipä on kun pinta on ruskea ja koputus pohjaan kuulostaa kumealta.

Lopputuloksen pitäisi olla alkukuvan kaltainen. Pinta on röpöläinen, melko paksu ja rapea. Laita leipä ritilän päälle viilenemään ja älä peitä liinalla. Vielä pitää malttaa odottaa, että leipä jäähtyy, koska liian aikaisin leikattu leipä ei tykkää hyvää.

Tämän ohjeen olen tehnyt kymmenisen kertaa ja aina onnistuen, joten se kokeiltu resepti. Aina voi tietysti olla eroja paikallisesti ja jokainen tee jotain hieman erilailla.





Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...